Historiikki lyhyesti, merkittävät tapahtumat
1920 perustettiin urheiluseura nimeltä Kuopion Urheilu-Veikot, tällöin syntyi myös toinen urheiluseura nimeltä Kuopion Voimistelu-Veikot.
1923 perustettiin Savon Sisu niminen urheiluseura.
1950 Savon Sisu muuttui yleisurheilun erikois-seuraksi, yhdistämällä voimansa Kuopion Urheilu-Veikkojen kanssa, nimeltään Kuopion Sisu-Veikot. Kuopion Urheilu-Veikot lopettivat toimintansa kokonaan ja seuralla yleisurheilun lisäksi ollutta voimistelua perustettiin jatkamaan Kuopion Voimistelu-Veikot niminen erikois-seura. Kuopion Sisu-Veikot oli 1950-luvulla Pohjois-Savon paras sekä johtavin yleisurheiluseura.
1955 Sisu-Veikot järjestävät Kalevan Kisat Kuopiossa
1958 seuramme saa hallintaansa, ensimmäisenä kuopiolaisena yleisurheiluseurana, toimisto- ja kerhohuoneen. Samana vuonna Hannes Kolehmainen ampuu ensimmäisen Hannes-hölkkä maraton kilpailun (25km) lähtölaukauksen.
1959 kaupunki myöntää Sisu-Veikoille 2000 neliön suuruisen vuokratonti, johonka tarkoituksena oli alunperin rakentaa tanssilava.
1960-luku alkoi hyvin, yhteishenki oli erittäin hyvä ja Sisu-Veikot säilyttivät paikkansa ykkösseurana. Seuran oma urheiluhalli valmistui kesällä 1960, kaupungin vuokraamalle tontille. Samana vuonna seura järjesti SM-kisat sekä olympiakatsastukset Rooman kisoja varten maratonilla, 10-ottelussa ja kävelyssä.
1962 kuntoliikunnan suosio oli nousussa, seuramme perustaa kuntourheilujaoston.
1960-luvun puolivälissä urheilullinen panos taantuu hiljalleen, seura tippuu II-luokkaan ja myös luokittelupisteet tippuvat ryminällä. Seuramme tilanne menee pikkuhiljaa huonommaksi.
1966 Sisu-Veikot pääsevä takaisin I-luokkaan ja sitä myöten ovet avautuvat valioluokkaan.
1968 seuramme koko hallkompleksi siiryy kaupungin omistukseen ja urheilulautakunnan hallintaan, talousongelmiemme vuoksi.
1970-luku oli taloudellisesti vaikeaa aikaa, silti seuramme oli edelleen piirin johtavin yleisurheiluseura. 70-luvulla saatiin Kuopion hallitilanteeseen helpotusta, kaupungin liikuntalautakunnan ottaessa kotkankallion väestönsuojan harjoituskäyttöön.
1973 Sisu-Veikot järjestävät nuorten SM-kilpailut.
1974 seuramme johtoon valitaan ensimmäistä kertaa nainen: Kielo Kemppainen. Samana vuonna nuoret urheilijat rynnivät esille ja Sisu-Veikot hallitsivat piirin ennätyksiä.
1976 taloudellinen tilanne todella huonona, seuramme oli edelleen raskaasti tappion puolella.
1979 Sisu-Veikot lähtevät mukaan SUL:n johtamistaidollisen valmennuksen koulutusohjelmaan, SiVe -80 projekti.
1980-luku alkaa tuloksellisesti loistavasti ja seuramme oli 10. sijalla maamme yleisurheiluseurojen kastissa. -80 luvulla yhteishenki oli huonoa ja koettiin paljon yhteentörmäyksiä, skandaaleja sekä juonittelua.
1982 vuonna tehtiin historiaan takaisin tulleessa maratonjuoksussa, sillä ensimmäistä kertaa naiset mittelöivät maratonin SM-tasolla. Samana vuonna seuramme järjesi A-ikäisten SM-kilpailut, jotka oli suuri kokoinen tapahtuma ja ensimmäistä kertaa kolme päiväinen.
1986 junioritoiminta vahvassa nousussa ja Sisu-Veikot olivat valtakunnan paras seura 13-14-vuotiaiden SM-kilpailuissa.
1987 Kuopiossa järjestettiin Kalevan Kisat, jotka olivat seuramme huipputapaus.
1990-luku koettiin alkuvuosina suomalaisen urheilun ja yhteishengen nousun aikana.
1996 Sisu-Veikot järjestävät SM-hallikilpailut
2000 SM-hallikilpailut
2007 Nuorten 16/17 SM-kilpailut Väinölänniemen urheilukentällä
Kirjoittanut: Anne-Marika Partanen
|