Lähes 300 vuotta Sisu – Veikkojen toimintaa kohtasi toimistolla

3.2.2010

Sisu-Veikkojen senioritoiminta alkaa.

Lähes 300 vuotta Sisu – Veikkojen toimintaa kohtasi toimistolla


Kuopion Sisu – Veikkojen pitkäaikaisia toimijoita kohtasi aamukahvien merkeissä seuran toimistolla Niiralassa keskiviikkona 3.2.2010. Seuran pitkäaikainen toimija Veli Puustinen toimi tapahtuman taustalla ja kokosi toimijat yhteen. Veli Puustinen tuli seuran toimintaan vuonna 1947. Veli oli keskeinen toimija seurassa 1950 – luvulta aina 1990 -luvulle saakka. Tilaisuudessa oli paikalla puheenjohtaja Raija Dahlströmin lisäksi toiminnanjohtaja Paula Sirkka, nuorisopäällikkö Jonna Karhu, kilpailupäällikkö Arttu Dahlström ja valmennuspäällikkö Jaakko Vainikainen.

Seuran entisistä puheenjohtajista oli paikalla Kielo Kemppainen ja Mauri Tiihonen. Kielo Kemppainen oli yksi ensimmäisistä naispuheenjohtajista yleisurheiluseuroissa. Mauri Tiihonen tuli seuran toimintaan 50 – luvulla Päivärannan osaston kautta. Kielo Kemppainen tuli mukaan seuran toimintaan 1960 – luvulla.

Pentti Väätäinen toimi pitkään lähettäjänä. Hän toimi myös 30 vuotta SUL lähettäjä kouluttajana Pohjois-Savossa. Pentti tuli seuran toimintaan vuonna 1947.

Lassi Hämäläinen tuli mukaan seuran toimintaan vuonna 1958. Hän toimi myös Sisu – Veikkojen järjestämien Kalevan Kisojen kilpailujen johtajana vuonna 1987. Eero Varonen tuli seuran toimintaan 1950 – luvulla. Hän toimi monessa mukana seuran toiminnassa.

Sisu – Veikkojen pitkäaikaiset toimijat päättivät jatkaa yhteisiä tapaamisia. Seuran toiminnanjohtaja Paula Sirkka toivoo, että kaikki seuran toiminnassa pitkään olleet päivittävät yhteystietonsa seuran toimistolla.

- Jotta saamme enemmän seuran pitkäaikaisia toimijoita koottua yhteisiin tilaisuuksiin, toivomme että halukkaat päivittävät yhteystietonsa toimistolle, painotti toiminnanjohtaja Paula Sirkka.

Sisu – Veikkojen senioreiden ydinryhmä kokoontuu maaliskuun alussa suunnittelemaan huhtikuulle Sisu – Veikkojen senioreiden kokoontumista. Kokoontumisesta informoidaan maaliskuussa Savon Sanomien urheilumuistiossa, seuran www – sivuilla sekä kaikki joiden yhteystiedot saadaan koottua myös henkilökohtaiselle kutsulla. Senioreiden toimintaa suunnitellaan 3.3.2010 klo 13.00 seuran toimistolla.

Kaikki Sisu-Veikkojen seniorit ovat tervetulleita seuraamaan Nuorten SM-hallikilpailuita 27.-28.2.2010.

Lisätietoja Sisu – Veikkojen senioritoiminnasta

Mauri Tiihonen

p. 044 - 5691178

Paula Sirkka

toiminnanjohtaja

p. 044 5547300